Heippa. Nyt on asetettu tavoite uinnissa kaudelle 2015-2016. Nimittäin mastersuinnin EM-kisat järjestetään olympia-altaassa Lontoossa 25.-29.5.2016. Aurajoen uinnin legendaryhän puuhaihmiset varasivat 4-6 hengen huoneistohotellin olympiakylästä tuoksi ajaksi ja siellä aion yöpyä. Huoneistohotellin hinta oli viisi yötä 1000€. Henkilöä kohti yöpyminen on sitten verrattain edullista.
Matkaan lähden vasta torstaina iltapäivällä, koska aivan noin pitkää aikaa en halua olla pois kotoa lasten takia. Paluu on sunnuntaina illalla. Lentoliput kustansivat meno-paluu hieman alle 180 €. Tarkoituksena olisi uida pe-su sallitut viisi lajia. Toivottavasti saamme myös viestiporukan kokoon.
Lontoossa olen käynyt huvimatkalla kahteen kertaan ja suurin osa "tärkeimmistä" nähtävyyksistä on nähty. Olympiakylä sisänsä on minulle aivan uusi tuttavuus. Matkalla haluaisinkin käydä yhdessä musikaalissa, koska ne ovat aivan valtavan hyviä. Äidin kanssa olen aiemmin Lontoossa käydessäni ollut Rock of Ages ja Mamma Mia -musikaaleissa.Niistä jäi niin hyvä fiilis, että sellainen pitää vielä kokea.
Lontoon kilpailuiden olympia-allas näyttää tältä.
Raskauskiloista eroon kotiharjoittelulla, mastersuinnin harjoittelua ja uintitreenejä, ensiaskeleet kohti triathlonharrastusta, lasten liikunnan ohjausta
maanantai 27. heinäkuuta 2015
torstai 2. heinäkuuta 2015
Mökkeilyä lasten kanssa ja hieman kuntoilua
Siellä se järvi siintää, minne tulee pulahdettua sekä treenimielessä että Aadan kanssa saunasta. Päämökin nurmella on hyvä tehdä lihaskuntoa, kun lapset samalla leikkivät. Mökillä on mukana 7 kg käsipainot ja jumppapallo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)